Rakennetaan voittava Vasemmisto nuorten voimalla!

Puheessani Vasemmistoliiton 10. puoluekokouksessa puhuin nuorista toimijoista politiikassa.

”Arvoisa puheenjohtaja ja puoluekokousViime vuosina Vasemmistoliiton jäsenistö on vaihtunut radikaalisti — enemmän kuin missään muussa puolueessa. Vasemmistoliiton jäsenistöä kasvattaa erityisesti nuoret. Puolueemme on siis uudistunut ja uudistuu jatkossakin. Tämä voimavara on puolueelle etu. Nuorten jäsentemme täytyy olla puolueen rakentamisessa mukana. Nuorten ääni pitää kuulua politiikan rakenteissa, ei vain juhlapuheissa.

Nuoria saadaan puolueeseen mukaan, kun meillä on näkyvillä aktiivisia nuoria toimijoita. Näkyvät nuoret vaikuttajat muokkaavat mielikuvaa puolueesta yhä houkuttelevammaksi entistä suuremmalle määrälle nuoria. Annetaan siis laajasti tilaa nuorille jäsenillemme näkyä puolueen viestimissä ja mahdollistetaan heidän vaikuttaminen suurissakin saappaissa.

Puolueen politiikka puhuttelee nuoria ja vastaa tämän päivän haasteisiin — Tahdomme varmistaa oikeuden yhteiseen perintöön; neljään vuodenaikaan ja puhtaaseen suomalaiseen luontoon myös tuleville sukupolville. Meidän pitää kuitenkin tehdä nämä toteen, nuorten avulla. Nuorten puhutteleminen herättää myös vaatimuksen nuorten perspektiivin ja ymmärryksen kuulumisesta vasemmistolaisessa liikkeessä.

Tarvitsemme sellaista politiikkaa, joka puhuttelee kaiken ikäisiä, nuoria sekä vanhoja, ihmisiä kaikissa yhteiskunnallisissa asemissa, ammattikunnasta riippumatta. Sellaista politiikkaa, joka luo toivoa, saa liikkeelle ihmiset sekä muuttaa maailmaa joukkovoimalla. Vaalitaan solidaarista sukupolvipolitiikkaa yhteiskunnallisten kamppailujen tueksi.

Rakennetaan voittava Vasemmisto nuorten voimalla!

Kiitos!”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s