Muistatko sisällissodan?

Suomen sisällissodan kahtiajako näkyy sodan muistoissa ja muistelemisessa. Olisiko jo aika pystyttää yhteinen muistomerkki? Kirjoitus on julkaistu Liberossa 1/2018.

Suomen sisällissota ei jättänyt jälkeensä ainoastaan vankileirejä ja kymmeniä tuhansia kuolleita vaan se jäi elämään vahvasti ihmisten traumaattisissa muistoissa ja tarinoissa. Sotaa on yritetty pitkään häivyttää ihmisten mielistä, koska se ei ole sopinut myyttiseen kuvaan yhtenäisestä kansakunnasta.

Sisällissota on haluttu unohtaa Venäjän sorron jälkeen tapahtuneen itsenäistymisen ja ”kunniakkaan” ulkovaltaa vastaan käydyn sodan tieltä. Vuonna 1918 tapahtuneet väkivaltaisuudet ovat kollektiivinen rikos, jonka haavat ovat yhä näkyvissä.

Miten yksityiset ihmiset ja valtiot selviävät väkivaltaisista konflikteista? Yhteisesti koetun väkivallan käsittelyyn on monia ratkaisuja. Jotkut valtiot vain unohtavat menneisyytensä ja kannustavat ihmisiä kansalliseen muistinmenetykseen.

Uhrit sen sijaan eivät voi unohtaa. Asiat voivat olla myös liian kipeitä muistaa ja liian vaikeita unohtaa. On välttämätöntä, että väkivaltaisuuksia tuodaan esiin julkiseen käsittelyyn, otetaan vastuu tapahtumista ja pyritään sekä oikeudenmukaisuuteen että totuuteen.

Sisällissodan muistoja yritettiin aktiivisesti unohtaa punaisten puolella, koska ne koettiin häpeällisinä. Valkoisten muistoja ylistettiin ja niitä kiinnitettiin osaksi kansakunnan historiaa. Monet punaiset vaikenivat muistoistaan ja yrittivät unohtaa sisällissodan, koska se yksinkertaisesti helpotti arkielämää. Vaikenemisen syynä saattoi olla osittain mielen suojeleminen ja luonnollinen tarve puolustautua. Punaiseksi leimaantuminen saattoi lisäksi vaikeuttaa työnsaantia tai aiheuttaa jopa potkut työpaikalta.

Eräs 64-vuotias sukututkijanainen kertoi, kuinka punakaartilaisuutta salailtiin ja hävettiin hänen perheessään.

”Isoisäni punakaartilaisuus oli sukulaisille niin suuri häpeä, että hänen kuolemastaankin on yks ja toinen kehittänyt oman ”punakaartilaisuutta peittelevän” tarinan. – – Vasta 1990-luvulla äitini elämäkertaa varten arkistoista tietoja etsiessäni sain tietää, että isoisäni oli punakaartilaisena teloitettu. Isoisäni hautapaikkaa en tiedä, eikä minulla ole olemassa tietoja hänen hautajaisistakaan.”

Punaisiin – eli niin sanotusti väärälle puolelle – kuulumiseen saattoi liittyä häpeäntunne, mikä johti puhumattomuuteen ja oman taustan salailuun. Sisällissodan traumaattisia kokemuksia auttoivat käsittelemään siihen liittyvien muistojen kertominen.

Sisällissodan muistojen ylläpitämiseen ja surun käsittelyyn auttoivat muistomerkit. Muistomerkkien kautta sisällissota on edelleen käsinkosketeltavissa tämän päivän elämässämme.

Muistomerkit, muistamisen paikat

Suomen kansa repeytyi kahtia sisällissodassa, mutta toisesta maailmansodasta selviytyminen vaati kansan yhtenäisyyttä. Valkoisten oli täten annettava myös punaisten muistella sisällissotaa ja pystyttää muistomerkkejä. Sisällissodan aikana ja sen jälkeen punaisia haudattiin lähinnä metsiin ja joukkohautoihin. Hautapaikkojen puuttumisen takia muistomerkit olivat erityisen tärkeitä punaisille, sillä ne tarjosivat uhrien omaisille konkreettisen paikan suremiselle.

Punaisten muistomerkit ovat muutakin kuin historiallisia jäänteitä ja vappuisin tapahtuvan vasemmistopuolueiden muodollisen kukittamisen kohde. Muistomerkit ovat todisteita ja muistutuksia menneestä. Ne asettavat meidät katsomaan suoraan synkkään puoleen historiassamme. Valkoisten ja punaisten muistomerkit symboloivat vuoden 1918 tapahtumia, jotka näkyvät asutuskeskuksissa ja hautausmailla, kuitenkin edelleen jakautuneesti.

Miten vaalia muistoa?

Kenen tahansa on mahdollista toimia sisällissodan muistojen selvittämiseksi ja säilyttämiseksi. Helpointa ja kenties kiinnostavinta on selvittää kotipaikkakuntansa tapahtumia sekä tiedustella omilta isovanhemmilta omien sukulaisten osallisuutta sisällissotaan.

Digitalisaation aikakaudella sodassa olleiden ihmisten kohtaloiden selvittäminen käy varsin helposti jo pelkän sukunimen avulla. Suomen sotasurmat 1914–1922 -sivustolta löytyvät sotaoloissa surmansa saaneet. Punaisista tuomituista löytyvät tuomiopöytäkirjat Kansallisarkiston digitaaliarkistosta (löytyy helposti myös Googlella). Niistä voi saada sellaista tietoa, jota edes omilla isovanhemmilla ei ole.

Sota-ajan tapahtumiin tutustuminen on voimakasta ja hyödyllistä oman suhteen luomista sisällissotaan. Sen kautta saa myös uuden näkökulman ja yhteyden punaisten muistomerkkeihin.

Tutkimukset ja sisällissodan muistaminen jatkuvat vahvasti koko tämän vuoden, kun sodasta tulee kuluneeksi 100 vuotta. Suurin saavutus, jonka tämä vuosi voisi tuoda, olisi pohjan luominen valkoisten ja punaisten yhteisen muistomerkin pystyttämiselle. Sisällissodan kollektiivinen muistaminen olisi avain sisällissodan sijoittamiseen osaksi historiaamme ja näin se myös rakentaisi identiteettiämme.

 

Tekstin lähteinä on käytetty Ulla-Maija Peltosen teosta ”Muistin paikat – Vuoden 1918 sisällissodan muistamisesta ja unohtamisesta” (SKS, 2003), Jorma Kalelan ja Ilari Lindroosin (toim.) teosta ”Jokapäiväinen historia” (SKS, 2001) ja Helsingin yliopiston Tiedekulmassa 27.2.2018 järjestettyä ”Sota 1918” -luentomaratonia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s