Julkaistu Helsingin Sanomissa 17.5.2018. Kirjoitettu yhdessä Tiina Turusen kanssa
Helsingin Sanomien uutinen (14.5) pääsykokeiden muutoksista kertoo korkeakouluhakukeskustelun ja -uudistusten menevän aivan väärään suuntaan. Väittely siitä, luovutaanko ennemmin ylioppilas- vai pääsykokeesta, vie huomion pois hakujärjestelmän todellisesta ongelmasta ja toimivista ratkaisuista. Korkeakouluhakujärjestelmän uudistamisessa tulisi keskittyä pikemminkin sen joustavoittamiseen.
Korkeakouluopintojen haun uudistamisessa pitäisi keskittyä siihen, että jokainen nuori saisi useamman ja yhdenvertaisen mahdollisuuden näyttää kelpoisuutensa opintoihin. Malli, jossa täytyy ensin opiskella vaativiin ylioppilaskokeisiin ja heti niiden jälkeen vaativaan pääsykokeeseen, on useille liian raskas – ratkaisu ei kuitenkaan voi olla se, että mahdollisuuksia näyttää osaamisensa eri tavoin karsitaan.
Uutisessa opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastajan Ilmari Hyvösen toteamus, että ”Toimet ovat oikeansuuntaisia, mutta eivät ihan sinne asti, mitä ehkä ajateltiin.” on esimerkki siitä, kuinka korkeakouluhaku-uudistusta tehdään tällä hetkellä hakijoiden tulevaisuuden kustannuksella. Hakijat joutuvat vaikeaan tilanteeseen jo valmiiksi kuluttavassa ja stressaavassa hakuprosessissa. Uudistus ei saavuta tavoitteitaan.
Suomessa on Euroopan mittakaavassa vaikea päästä korkeakouluihin. Olisi korkea aika asettaa hakijat etusijalle ja pyrkiä löytämään ratkaisu, joka ei kuormittavuudessaan ole kohtuuton.