Jos emme tee panostuksia joukkoliikenteeseen nyt, meillä on tulevaisuudessa käsissämme velan lisäksi heikosti toimiva joukkoliikenne, kirjoittaja sanoo.

Kuumana käyvä Vantaan ratikkakeskustelu on suistunut vaalipopulismin raiteille. Esimerkiksi mielipidekirjoituksessa (17.2.) “Valmistellaanko Vantaalla pakkomyönteisyyttä ratikalle? – ”Vantaan talous ei kestä monia samanaikaisia mittavia hankkeita” esitetään Vantaan ratikan suunnittelun lopettamista kertomatta vaihtoehtoisista liikkumismuodoista.

Tämä on erittäin lyhytnäköistä politiikkaa, koska jos emme tee panostuksia joukkoliikenteeseen nyt, meillä on tulevaisuudessa käsissämme velan lisäksi heikosti toimiva joukkoliikenne.

Vantaalla bussit alkavat olla jo nyt ruuhkautuneita. Superbussivaihtoehto on moneen kertaan laskelmissa torpattu — aivan kuten Helsingissä, Tampereella ja väestöltään meitä pienemmässä Turussakin.

Elokuussa Tampereen kaduille ilmestyvä ratikka on meillekin oiva tiennäyttäjä, tarpeellinen ja kaikin puolin onnistunut hanke, josta paikalliset ovat varsin ylpeitä.

Monet porisevat Vantaan velan määrästä, kun puhutaan ratikasta. Vantaalla on kuitenkin vähemmän konsernivelkaa kuin esimerkiksi Espoolla. Ratikan kustantaisivat Vantaan lisäksi valtio, HSL ja mahdollisesti myös EU, jolloin kokonaiskustannukset Vantaan osalta laskevat merkittävästi.

Kaupungin arvion mukaan ratikan avulla saatavat hyödyt pelkästään kiinteistöistä ovat jopa 680 miljoonaa euroa. Näitä rahoja kunta tarvitsee kipeästi kaupungin palveluihin.

Sen lisäksi, että liikenneverkko on vetovoimatekijä, se estää alueiden eriytymistä, koska hyvät julkiset yhteydet helpottavat ihmisten kulkemista eri alueiden välillä. Ratikka vähentää myös liikenteen ympäristöhaittoja ja auttaa meitä kohti hiiletöntä aikakautta.

Vaalikiihkon lisääntyessä meidän pitää muistaa, ettei päätöksiä ole syytä tehdä mututuntumalla, vaan tietoon perustuen. Kunnan muiden palvelujen asettaminen vastakkain ratikkahankkeen kanssa ei ole kestävää, koska kaikkia palveluita tarvitaan.

On selvää, että Vantaan kasvu tarvitsee kiskoja ja ratikka tulee olemaan kiinteä osa 2030-luvun Vantaata.

Tuomas Suihkonen vaaliehdokas (vas.)

Julkaistu Vantaan Sanomissa 26.2.2021

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s