Kokeista luopuminen ei ratkaise korkeakouluhaun ongelmia

Julkaistu Helsingin Sanomissa 17.5.2018. Kirjoitettu yhdessä Tiina Turusen kanssa

Helsingin Sanomien uutinen (14.5) pääsykokeiden muutoksista kertoo korkeakouluhakukeskustelun ja -uudistusten menevän aivan väärään suuntaan. Väittely siitä, luovutaanko ennemmin ylioppilas- vai pääsykokeesta, vie huomion pois hakujärjestelmän todellisesta ongelmasta ja toimivista ratkaisuista. Korkeakouluhakujärjestelmän uudistamisessa tulisi keskittyä pikemminkin sen joustavoittamiseen.

Korkeakouluopintojen haun uudistamisessa pitäisi keskittyä siihen, että jokainen nuori saisi useamman ja yhdenvertaisen mahdollisuuden näyttää kelpoisuutensa opintoihin. Malli, jossa täytyy ensin opiskella vaativiin ylioppilaskokeisiin ja heti niiden jälkeen vaativaan pääsykokeeseen, on useille liian raskas – ratkaisu ei kuitenkaan voi olla se, että mahdollisuuksia näyttää osaamisensa eri tavoin karsitaan.

Uutisessa opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastajan Ilmari Hyvösen toteamus, että ”Toimet ovat oikeansuuntaisia, mutta eivät ihan sinne asti, mitä ehkä ajateltiin.” on esimerkki siitä, kuinka korkeakouluhaku-uudistusta tehdään tällä hetkellä hakijoiden tulevaisuuden kustannuksella. Hakijat joutuvat vaikeaan tilanteeseen jo valmiiksi kuluttavassa ja stressaavassa hakuprosessissa. Uudistus ei saavuta tavoitteitaan.

Suomessa on Euroopan mittakaavassa vaikea päästä korkeakouluihin. Olisi korkea aika asettaa hakijat etusijalle ja pyrkiä löytämään ratkaisu, joka ei kuormittavuudessaan ole kohtuuton.

Muistatko sisällissodan?

Suomen sisällissodan kahtiajako näkyy sodan muistoissa ja muistelemisessa. Olisiko jo aika pystyttää yhteinen muistomerkki? Kirjoitus on julkaistu Liberossa 1/2018.

Suomen sisällissota ei jättänyt jälkeensä ainoastaan vankileirejä ja kymmeniä tuhansia kuolleita vaan se jäi elämään vahvasti ihmisten traumaattisissa muistoissa ja tarinoissa. Sotaa on yritetty pitkään häivyttää ihmisten mielistä, koska se ei ole sopinut myyttiseen kuvaan yhtenäisestä kansakunnasta.

Sisällissota on haluttu unohtaa Venäjän sorron jälkeen tapahtuneen itsenäistymisen ja ”kunniakkaan” ulkovaltaa vastaan käydyn sodan tieltä. Vuonna 1918 tapahtuneet väkivaltaisuudet ovat kollektiivinen rikos, jonka haavat ovat yhä näkyvissä.

Miten yksityiset ihmiset ja valtiot selviävät väkivaltaisista konflikteista? Yhteisesti koetun väkivallan käsittelyyn on monia ratkaisuja. Jotkut valtiot vain unohtavat menneisyytensä ja kannustavat ihmisiä kansalliseen muistinmenetykseen.

Uhrit sen sijaan eivät voi unohtaa. Asiat voivat olla myös liian kipeitä muistaa ja liian vaikeita unohtaa. On välttämätöntä, että väkivaltaisuuksia tuodaan esiin julkiseen käsittelyyn, otetaan vastuu tapahtumista ja pyritään sekä oikeudenmukaisuuteen että totuuteen.

Sisällissodan muistoja yritettiin aktiivisesti unohtaa punaisten puolella, koska ne koettiin häpeällisinä. Valkoisten muistoja ylistettiin ja niitä kiinnitettiin osaksi kansakunnan historiaa. Monet punaiset vaikenivat muistoistaan ja yrittivät unohtaa sisällissodan, koska se yksinkertaisesti helpotti arkielämää. Vaikenemisen syynä saattoi olla osittain mielen suojeleminen ja luonnollinen tarve puolustautua. Punaiseksi leimaantuminen saattoi lisäksi vaikeuttaa työnsaantia tai aiheuttaa jopa potkut työpaikalta.

Eräs 64-vuotias sukututkijanainen kertoi, kuinka punakaartilaisuutta salailtiin ja hävettiin hänen perheessään.

”Isoisäni punakaartilaisuus oli sukulaisille niin suuri häpeä, että hänen kuolemastaankin on yks ja toinen kehittänyt oman ”punakaartilaisuutta peittelevän” tarinan. – – Vasta 1990-luvulla äitini elämäkertaa varten arkistoista tietoja etsiessäni sain tietää, että isoisäni oli punakaartilaisena teloitettu. Isoisäni hautapaikkaa en tiedä, eikä minulla ole olemassa tietoja hänen hautajaisistakaan.”

Punaisiin – eli niin sanotusti väärälle puolelle – kuulumiseen saattoi liittyä häpeäntunne, mikä johti puhumattomuuteen ja oman taustan salailuun. Sisällissodan traumaattisia kokemuksia auttoivat käsittelemään siihen liittyvien muistojen kertominen.

Sisällissodan muistojen ylläpitämiseen ja surun käsittelyyn auttoivat muistomerkit. Muistomerkkien kautta sisällissota on edelleen käsinkosketeltavissa tämän päivän elämässämme.

Muistomerkit, muistamisen paikat

Suomen kansa repeytyi kahtia sisällissodassa, mutta toisesta maailmansodasta selviytyminen vaati kansan yhtenäisyyttä. Valkoisten oli täten annettava myös punaisten muistella sisällissotaa ja pystyttää muistomerkkejä. Sisällissodan aikana ja sen jälkeen punaisia haudattiin lähinnä metsiin ja joukkohautoihin. Hautapaikkojen puuttumisen takia muistomerkit olivat erityisen tärkeitä punaisille, sillä ne tarjosivat uhrien omaisille konkreettisen paikan suremiselle.

Punaisten muistomerkit ovat muutakin kuin historiallisia jäänteitä ja vappuisin tapahtuvan vasemmistopuolueiden muodollisen kukittamisen kohde. Muistomerkit ovat todisteita ja muistutuksia menneestä. Ne asettavat meidät katsomaan suoraan synkkään puoleen historiassamme. Valkoisten ja punaisten muistomerkit symboloivat vuoden 1918 tapahtumia, jotka näkyvät asutuskeskuksissa ja hautausmailla, kuitenkin edelleen jakautuneesti.

Miten vaalia muistoa?

Kenen tahansa on mahdollista toimia sisällissodan muistojen selvittämiseksi ja säilyttämiseksi. Helpointa ja kenties kiinnostavinta on selvittää kotipaikkakuntansa tapahtumia sekä tiedustella omilta isovanhemmilta omien sukulaisten osallisuutta sisällissotaan.

Digitalisaation aikakaudella sodassa olleiden ihmisten kohtaloiden selvittäminen käy varsin helposti jo pelkän sukunimen avulla. Suomen sotasurmat 1914–1922 -sivustolta löytyvät sotaoloissa surmansa saaneet. Punaisista tuomituista löytyvät tuomiopöytäkirjat Kansallisarkiston digitaaliarkistosta (löytyy helposti myös Googlella). Niistä voi saada sellaista tietoa, jota edes omilla isovanhemmilla ei ole.

Sota-ajan tapahtumiin tutustuminen on voimakasta ja hyödyllistä oman suhteen luomista sisällissotaan. Sen kautta saa myös uuden näkökulman ja yhteyden punaisten muistomerkkeihin.

Tutkimukset ja sisällissodan muistaminen jatkuvat vahvasti koko tämän vuoden, kun sodasta tulee kuluneeksi 100 vuotta. Suurin saavutus, jonka tämä vuosi voisi tuoda, olisi pohjan luominen valkoisten ja punaisten yhteisen muistomerkin pystyttämiselle. Sisällissodan kollektiivinen muistaminen olisi avain sisällissodan sijoittamiseen osaksi historiaamme ja näin se myös rakentaisi identiteettiämme.

 

Tekstin lähteinä on käytetty Ulla-Maija Peltosen teosta ”Muistin paikat – Vuoden 1918 sisällissodan muistamisesta ja unohtamisesta” (SKS, 2003), Jorma Kalelan ja Ilari Lindroosin (toim.) teosta ”Jokapäiväinen historia” (SKS, 2001) ja Helsingin yliopiston Tiedekulmassa 27.2.2018 järjestettyä ”Sota 1918” -luentomaratonia.

Tikkurilan rähjääntyneestä silkkitehtaasta kulttuuritapahtumakeskus

Tänä kesänä järjestetty katufestari ”Tiksin Block Party” oli ennennäkemätön tapahtuma Vantaalla. Myyrmäessä on myös rakennettu uutta kaupunkikulttuuria pidempään esimerkiksi Vantaan omalla Taiteiden yöllä, ”Why So Myrtsillä?” Yhteistä näille tapahtumille on se, että ne ovat elävöittäneet Vantaan kulttuurielämää ja ne ovat järjestetty pääosin talkoo- ja vapaaehtoisvoimin.

Voisimme kuitenkin edetä Vantaan kulttuurin ja tapahtumien rakentamisessa vielä pidemmälle. Vantaan kaupungin tulisi lunastaa silkkitehdas ja kunnostaa se kulttuuritapahtumakeskukseksi. Silkkitehdas on yksityisomistuksessa, eikä omistaja ole edellenkään tehnyt sille mitään. Lisäksi silkkitehdas sijaitsee kiistattomasti yhdellä Vantaan parhaista alueista ja tämä tehdasmiljöö on kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokas. Tällä hetkellä hukkaamme silkkitehtaan potentiaalin, vaikka sitä voisi hyödyntää monipuolisesti kulttuuritapahtumien järjestämiseen. Silkkitehtaassa toimiva harrastetoiminta ansaitsi myös ehdottomasti kunnolliset puitteet.

Kulttuuritapahtumilla on Vantaalle ja vantaalaisille mittaamattoman suuri vaikutus. Ne luovat vantaalaista identiteettiä ja antavat yhteisöllisyyden tunteen, mitä on muuten mahdotonta saavuttaa. Kaikenlaisille ihmiselle tehdyt kulttuuri- ja huvitapahtumat tuovat Vantaalle sekä asukkaita että vierailijoita. Näiden asioiden valossa ei olekaan ihme, että Vantaa kasvaa suurista kaupungeista nopeimmin.

Kiitos äänestäjille!

Olen noin reilun viikon sulatellut vaalitulosta ja haluan kiittää kaikkia minua äänestäneitä. Kiitos!
Koko puolueen vaalivoitto oli todella tärkeä merkkipaalu. Vaalit olivat hyvin opettavainen kokemus ja annoin sille aivan kaikkeni. Erityiset kiitokset haluan osoittaa Laurille, Jussille sekä Chaulle, jotka auttoivat minua enemmän kuin tarpeeksi.

Henkilökohtainen vaalitulos jäi kauas tavoitteesta, mutta uusia vaaleja tulee aina. Politiikan tekeminen ei lopu osaltani tietenkään tähän. Aikomukseni on hakea Vantaan Vasemmistonuorten puheenjohtajaksi sekä toukokuussa Vasemmistonuorten hallitukseen.
Kesällä tulen tekemään töitä Rakennusliitolle.

108 x Kiitos!.png

Ollaan ylpeitä vantaalaisia

Vantaa esiintyy ihmisten puheissa usein “köyhempänä” kaupunkina verrattaessa Espooseen ja Helsinkiin. Vantaa on kuitenkin nopeasti kehittyvä suomalainen suurkaupunki, jolla ei ole mitään hävettävää.

Vantaalla on kaksi elinvoimaista keskustaa, Tikkurila ja Myyrmäki joka on vahvuutemme. Korson puolestaan tietää koko Suomi ja siitä on tehty myös elokuva. Nyt nopeasti kehittyvät alueet, Kivistö ja Aviapolis, ovat tulevaisuuden Vantaan vetäviä kaupunginosia. Tikkurilan uusi asema Dixi on vertaansa vailla. Vantaa on ainutlaatuinen liikenteen risteyskohta – on ollut jo keskiajalta asti. Vantaalla sijaitsee Suomen suurin ja vilkkain lentokenttä ja kehäradan ansiosta kulku Vantaan kahden keskuksen välillä on parantunut. Kehärata kuljettaa turisteja sekä koko maan asukkaita lentokentälle ja sen varrelle on tulossa paljon liiketiloja, jotka varmasti vauhdittavat Vantaan taloutta.

Vantaa on selvästi vetovoimainen kunta: viime vuonna Vantaan väkiluku kasvoi enemmän kuin Helsingin väkiluku. Vantaan asuntojen hinnat ovat kilpailukykyisiä verrattuna Helsingin asuntojen hintoihin. Heurekaa vastaavaa tiedekeskusta ei löydy koko Suomesta. Heurekan kävijät tuovat miljoonia euroja vuodessa sen lähialueille. Meillä on myös Jumbo, viihdekeskus Flamingo sekä Myyrmanni.

Vantaa on kuitenkin paljon muutakin. Vantaa on hyvin rikas kaupunki sen monikulttuurisuuden ansiosta. Kaupungissa puhutaan yli sataa eri kieltä. Vantaalta tulee myös maailmankuuluja urheilijoita, kuten Valtteri Filppula, Emilia Bottas ja Mika Häkkinen. Vantaan asuinalueiden luonnonläheisyys on asia, josta täytyy pitää kiinni tulevaisuudessakin. Vantaan luonnon helmiä ovat muun muassa Vantaanjoki ja sen ympäristö.

On totta, että Vantaalla on edessään myös haasteita, kuten julkisten palveluiden saatavuus ja koulujen sisäilmaongelmat. Meidän pitäisi kuitenkin nähdä Vantaan hyvät puolet ja olla ylpeästi vantaalaisia!

17799301_660329657500663_1213253849292169393_n.png

Vantaan tulisi taata kaikille nuorille kesätyöpaikka

Tulevana kesänä aivan liian moni nuori jää ilman kesätyötä. Vantaa voisi olla edistyksellinen kunta tarjoamalla kesätyöpaikkoja nuorille. Kesätöitä tulisi tarjota laajasti eri-ikäisille sekä erilaisen opintotaustan omaaville nuorille.

Kesätöihin on erityisen vaikea päästä, jos nuorella ei ole aikaisempaa työkokemusta. Vantaa voisi tarjota ainakin ensimmäisen kesätyöpaikan nuorelle. Tätä kautta nuori saisi kokemusta työelämästä sekä näyttöä tulevia työpaikkoja varten. Kesätyöllä on nuorille myös kasvatuksellinen näkökulma. Työelämä opettaa vastuullisuutta, elämäntaitoja ja on nuorelle tärkeä tulonlähde.

Vantaan kaupunki tukee nuorten kesätyöllistämistä kesätyöseteleillä, joita on kuitenkin rajoitettu määrä. Niiden lisääminen auttaisi nuoria saamaan kesätöitä, mutta jos niihinkään Vantaan kaupungilla ei ole varaa tulisi tarjota mahdollisuuksia suorittaa opintoihin liittyviä harjoitteluja kesällä.

Kesätyöpaikan tarjoaminen nuorille edistää nuorten hyvinvointia, estää syrjäytymistä sekä antaa paremmat eväät tulevaisuuden työelämään. Tämä toisi säästöjä pidemmällä tähtäimellä. Monien nuorien jääminen ilman kesätöitä näkyy Kelan toimeentulotukihakemuksina kesäkuukausina. Eikö olisi parempi laittaa nämä rahat nuorten työllistämiseen?